perjantai 27. helmikuuta 2015

kevättä kohti ❤

Viikonloppu edessä. Miehelläkin vähän vapaata pitkästä aikaa. Pikkuinenkin tyytyväisenä totesi äsken, että ollaan kaikki yhdessä kotona. ❤




Olen ollut pojan kanssa hiihtolomalla tämän viikon. Kyllä loma aina tekee hyvää ja on taas mukava palata töihinkin.



Ostettiin pojan kanssa jo vähän pääsiäiskoristeita. Ihanaa, kun päivät välillä jo ovat niin keväisiä. ❤

Viime viikonloppuna minulla oli pitkästä aikaa lauluesiintyminen. Lauloin yhden tuoreen sävellyksenkin.  
Poika sai äidiltäni synttärilahjaksi suloisen muumikirjan, johon voi laittaa muistoja päiväkodista. Eilen sinne vähän liimasin valokuvia yms. ❤


Keväisiä päiviä ja kaunista viikonloppua ❤




perjantai 6. helmikuuta 2015

Viikonloppu

Taas on viikonloppu alkamassa. Viime viikolla soitin konsertissa ja sen jälkeen on ollut ihanaa ottaa vähän rennommin. Ja nyt taas on hyvä keskittyä rauhassa opiskeluihin. ❤




Tänään oli aivan ihana keli ulkoilla. Aurinko paistoi, oli niin kaunista. Tänä viikonloppuna menen pedagogiikka-päiville. Se on ihan mielenkiintoista ja mukavaa vaihtelua.




Pikkukissa on sopeutunut aika kivasti meille. ❤




Pojan kanssa ollaan askarreltu muutama ystävänpäiväkortti serkuille ja mummeille.






Kaunista viikonloppua! ❤