maanantai 4. maaliskuuta 2013

Elämää

Uusi viikko taas alussa. Loman jälkeen tuntuu usein kivalta mennä töihinkin, kun on ollut aikaa hengähtää kotona. Meillä oli viikonloppuna kyläilemässä hyvä ystäväni. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa ja jutella rauhassa kuulumisia.





Nopeasti viikot kuluvat, nyt jo eletään maaliskuuta.  Pääsiäisestä huhtikuun loppuun on taas konsertteja. Onneksi on ohjelmistossa ihania kappaleita, mitä harjoittelen!





Itselleni on tärkeää taiteilijana, että on tavoitteita mitä kohti suuntaan polkuani.  Konsertit ovat välietappeja elämän matkalla, tärkeitä valonnäyttäjiä. Silti tärkeintä on säilyttää omassa sydämessään rakkaus musiikkiin, soitti sitten itselle tai jollekin toiselle. Parhaimmillaan voi jakaa elämän kosketusta musiikin kautta muillekin.






Tämän kauniin taulun sain ystävältäni hänen käydessä :)
Pienillä asioilla voi ilahduttaa toisia, usein vain parilla rohkaisevalla sanalla!



Kauniita päiviä!


1 kommentti:

  1. Toisten rohkaisu ja muista välittäminen ovat elämän tärkeitä asioita!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoitte:)