maanantai 25. toukokuuta 2015

Loman tuntua

Kevään viimeinen oppilaskonsertti oli perjantaina. Niin se kevätkausi on mennyt nopeasti töissä.
Tuntui jotenkin juhlavalta jakaa todistukset oppilailleni ja palauttaa päiväkirjat työpaikalle. Kesän tuntua! ❤




Viikonloppuna ollaan nähty rakkaita sukulaisia. Poika ja mieheni kävivät uimassakin ja minä vähän siivoilin sillä aikaa. Ihania hetkiä on mahtunut viikonloppuun. Pikkuinen sai suloisen pyjaman lahjaksi.





Viikonloppuna poika halusi syödä jäätelöä parvekkeella. ❤ Aurinko paistoi kauniisti, mutta tuuli oli vielä aika viileä.




                           Pieni taiteilija maalasi ihanan maalauksen, joka kuvaa pajunkissoja.

Viime viikolla kävin pianotunnilla viimeisen kerran tänä keväänä. Hyvä mieli jäi. ❤


Kauniita päiviä!








sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kesää kohti

Vähitellen alkaa kiireet helpottamaan töissä. Hyvillä mielin kesää kohti.






Laitettiin parvekkeelle pojan kanssa jo ensimmäiset kukat. Ihanaa, kun kelit vähitellen lämpenee ja voidaan taas viettää mukavaa aikaa sielläkin. ❤


                                         Poika valitsi itselleen oman pienen kukan kaupasta. :)


Ihanaa, kun on pian aikaa keskittyä vielä täysipainoisemmin opiskeluihin, kun töistä alkaa loma. Minulla on ohjelmistossa itselleni tosi rakkaita ja ihania kappaleita.





Joitakin lomasuunnitelmiakin meillä jo on. 😊 Ihanaa, kun lomalla on aikaa olla oman perheen kanssa. Poikakin ehtii varmaan nähdä serkkujaan enemmän.


                                                                   Kauniita päiviä ❤