Matkalla on kiva ja piristävä käydä, mutta kyllä se niin on, että "Oma koti kullan kallis." :) Poika on tällä hetkellä niin vahdittavassa vaiheessa, että tutut, lapsiystävälliset ympäristöt ovat helpoimpia paikkoja viettää kesäpäiviä. Ja on tässä vähän haikeuttakin jo ilmassa, miehen loma alkaa olla lopuillaan, eikä minullakaan ole enää lomapäiviä paljon jäljellä.
Yksi mukava muisto jäi siitä, kun kävimme pienen ajomatkan päässä kotieläinpuistossa. Poika pääsi ratsastamaan ponilla ja ruokkimaan eläimiä. Ympäristö oli ihanan luonnonläheinen ja lapsiystävällinen. Kelikin oli sopivan lämmin. Jäätelöt herkuteltiin siellä pojan kanssa. :)
Kesän aikana on tullut nähtyä paljon rakkaita ihmisiä. Monet kahvit on meillläkin juotu yhdessä läheisten kanssa. Lämpimiä muistoja talvea varten* Mutta onhan tässä vielä elokuu kesäaikaa ja syksykin sitten ajallaan on ihan raikasta vaihtelua taas.
Viime viikolla läheiseni löysivät isäni kirjoittaman runon. Kukaan meistä ei ole sitä aiemmin nähnyt ja runo oli todella kaunis. Surullinenkin.. Isäni kuoli muutama vuosi sitten. Häntä on tosi ikävä. Muistan hänen kerran kysyneen, tekisinkö sävelen, jos hän kirjoittaisi laulun sanat. Nyt olen joskus ajattellut, että harmi, kun asia ei ikinä edennyt, eikä enää ole ikinä mahdollista laulua yhdessä tehdä.. Mutta nyt olen tehnyt sävelen tällä viikolla runoon, jonka löysimme. Se on todella sydämeni laulu.
Tällä viikolla viikkosiivot jäivät tähän päivään. On niin hyvä mieli aina kun saa kodin siivottua! Eilen oli harvinainen päivä, kun käytiin miehen kanssa kahdestaan meidän suosikkiavintolassa syömässä. Ruoka oli taas tosi hyvää. :)
Kauniita päiviä ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoon!