maanantai 23. joulukuuta 2013

Suloista joulua

Tänään olen käynyt vielä tekemässä ostoksia ja käynyt hautausmaalla viemässä kynttilöitä rakkaitten haudoille.



Hyasintin tuoksu kuuluu meidän jouluun. Se tuo mieleen  rakkaat  lapsuuden joulut.


Tänään askartelin viimeisen luukun pojan joulukalenteriin. Tähän viimevuodesta säästettyyn jouluiseen rasiaan ollaan säästetty luukkujen kortit. :) Nopeasti tämä joulukuu on mennyt, huomenna jo jouluaatto.



Pikku tonttukin jo kovasti nauttii joulun tunnelmasta. Voi  sitä iloa ja riemua, kun eilen saatiin viimein joulukuusi sisälle. Poika niin kovasti on kysellyt lähes päivittäin, että "Missä joulukuusi". :) 






Nyt rauhoitutaan joulun viettoon joululauluja kuunnellen.   
Ihanaa, siunattua ja onnellista joulua!





perjantai 20. joulukuuta 2013

20.12

Koko perhe on nyt joululomalla, hyvä näin. :)
Tänään käytiin vähän jouluostoksilla, poika oli onnellinen, kun pääsi kauppareissulle mukaan.




Kodissa on jo paljon joulun tuntua, tunnelmallisia jouluvaloja, ihania joulukortteja, sekä rakas pieni enkeli, joka laulaa "Nounupukki, nounupukki.." :)
Viikonloppuna siivotaan vielä vähän joulun kunniaksi, mutta levosta käsin.



Tämä joulupallo on teetetty viime vuonna pojan valokuvista. Samat kuvat  oli meidän joulukorttikuvissa viime jouluna.




Tämä suloinen kuusenkoriste on ostettu miehelleni Amerikasta hänen ollessa kaksi vuotta. :) 
Niin aika menee eteenpäin, mutta kyllä ne lapsuuden joulut kulkevat aina sydämessä. 



                                          Näin ihania koristeita pieni on tehnyt päiväkodissa. :)


                                                           Rauhaisaa ja ihanaa viikonloppua!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15.12

Nopeasti meni viikonloppu. Siivoilua, lepoa, jouluostoksia ja joulukorttiaskarteluja.




Joulukortit askartelin lähinnä lähisuvulle, mutta kyllä niitä toistakymmentä tuli tehtyä. :) Kyllä niissä tekemistä taas oli.

Poika ilostui kovasti, kun lisäiltiin vähän jouluvaloja. Hänen keittiöön laitettiin pieni kuusi, se oli kovasti mieluinen hänelle.



Vähitellen alkaa tulemaan lisää joulun tuntua. Eihän siihen enää ole kuin reilu viikko. 

Joulun odotusta! :)

torstai 12. joulukuuta 2013

12.12 :)

Joulua kohti mennään, työkuviot alkaa helpottamaan vähitellen. Vielä viimeinen oppilaskonsertti ja todistusten jakoa oppilaille. Eilen käväisin pianotunnillakin. Samalla reissulla ostin vähän joulalahjojakin ja herkkuja mm. pojan kalenteriin.


 

Olisi kiva käydä jossain jouluisessa konsertissa, kun loma alkaa. Jouluradiota kuunnellaan aina välillä, siitäkin tulee kyllä joulun tuntua.



Tämä oli yksi herkullisin ja salaperäisin joulumuistaminen,minkä sain oppilaalta. Jospa viikonloppuna leivotaan pikkuisen kanssa keksejä. :)

Tunnelmallista päivää!

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukuun viides päivä

Tänään tein pitkästä aikaa oman kävelylenkin kaikessa rauhassa. Ulkona on niin kaunista.Lumi näyttää puhtaalta ja ilahduttaa mieltä.





Ulkoilun jälkeen pehmoista, tuoretta pullaa ja hyvänmielen joulupostia seurakunnalta.



Ulkona kävellessäni mietin,  kuinka suuri lahja onkaan hyvät ystävät. Mielessäni oli myös kauempana asuva, usein puhelinlinjoilla kanssani oleva ystävä. :) Yhdessä puhuen maailma joskus muuttuu kauniimmaksi samoin omat mietteet. Kiitos ihanille ja rakkaille ystäville ja läheisille!


Pojalle ostin yllätykseksi herkulliset piparit. :)

Kaunista itsenäisyyspäivää!




lauantai 30. marraskuuta 2013

Adventti

Kohti joulukuuta. Huomenna aamulla menen kirkkoon säestämään kuoroa uruilla. Adventtiin sopivia kappaleita.




                                                          Joulun sanoma tulee lähelle.



Ollaan pojan kanssa flunssassa. Nyt vain lämmintä juomaa ja lepoa. Työssäkin alkaa joulun odotus tuntumaan. Jouluiset konsertit, viimeiset opetusviikot.

Huomenna rakas saa avata joulukalenterin ensimmäiset luukut. Niitä olen eilen ja tänään askarrellut.




Joka aamulle on pieni suklainen paketti. :)




Ja pieni kortti :)




Toivottavasti pieni tykkää. 




Siunattua joulukuuta!


perjantai 22. marraskuuta 2013

Lumen valoa

Tämän päivän piristys oli ihanan valkoinen lumi. Tuli heti jouluinen,  jotenkin lämmin olo sydämeen. :)




Tehtiin pieni pulkkaretki ja talven ensimmäinen lumiukko, joka näytti ehkä enemmänkin pikkukarhulta. :)


Ulkoiluun tulee uutta intoa pojallekin, kun saa häärätä lumessa kaikenlaista, kuten lumisotaa äitin kanssa. :)

Ulkoilun jälkeen haettiin ihania herkkuja leipomosta, karjalanpiirakoita ja herkullisia pullia.




Tänä viikonloppuna on ohjelmassa rentoutumista ja kotoilua. Ehkäpä käyn syömässä ravintolassa äitini ja siskon kanssa. 


Lumenvalkoista viikonloppua!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Rakas 2- vuotta

Rakas täytti  2- vuotta. Häntä ollaan nyt  viikonloppuna juhlittu.



Laitettiin pieni tuija ledvaloilla sisälle synttäreiden kunniaksi, kiva myös joulun aikana.





Monenlaisia herkkuja oli tänään tarjolla. Kovasti nähtiin vaivaa synttäreitä varten, toivottavasti pojalla oli oikein mukavaa. Torstaina poika juhli päiväkodissa synttäreitään. Hänellä oli ollut mukava juhlahetki siellä yhdessä toisten kanssa laulaen ja leikkien. Hoitajat tekivät pojalle ihanan lammaskortin, jossa oli kaunis rakkaasta kertova runo. Tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa. Olen tosi kiitollinen hyvästä hoitopaikasta!

Tässä rakkaan 2- vuotislahja minulta ja mieheltä. Poika on tykännyt ihan älyttömästi muumitalosta, se on mukana vessassa, keittiössä, joka paikassa. -Missä muumitaloni? Hän kysyy jatkuvasti.. :)




Leikkiä uudella lelulla. :)



Näin suloisena hän nukkui juhlapäivänä päikkäreitä. Hän on kyllä niin rakas.. 
Elämän murheet unohtuu, kun saa hänet kainaloonsa. 

Elämä on sentään kaunis


maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivän juhlaa

Viikonlopussa oli ihanaa juhlantuntua. Eilen vietettiin kotoisasti isänpäivää. Syötiin tosi herkullista kakkua lähikeipomosta sekä annettiin aamulla miehelleni pienet lahjat. :) Päivällä äitini veli kävi meillä kahvilla naisystävänsä  kanssa.




                                           Kakkua olikin sopivasti jäänyt vielä aamukahvin kanssa. :)

Näin suloinen pannunalunen oli pojan yllätys, jonka oli tehnyt päiväkodissa. :) Siihen on kiva laittaa vaikka kuuma glögikannu tai ihan vain kaffikuppi. Ihanan kortin poika askarteli kotona, sekin oli paketoituna yhdessä toisen maalauksen kanssa. :)



Eilisestä lauluesiintymisestäkin  jäi hyvä mieli, sellainen erityinen, mikä on usein pianoesiintymisen jälkeen.


                                                  Kaikkea ihanaa viikkoonne!

                       


                       

perjantai 8. marraskuuta 2013

Sydämen valoa

Tällä viikolla olen ollut pitkästä aikaa pianotunnilla. Töissä meillä oli erityinen teemaviikko, joten viikko oli siltäkin osin poikkeuksellinen. Mutta nyt viikonlopun rauhaa ja lepoa. :)



Meillä poltetaan tällä hetkellä enimmäkseen led-kynttilöitä, koska poika on niin vahdittavassa vaiheessa. Toki välillä juhlapäivinä on kiva tunnelmoida aidoillakin kynttilöillä.


Poika tykkää pitää päässään tonttulakkia, välillä vaatii, että minunkin täytyy sitä kokeilla päähäni. :) 

Tänään tehtiin vähän isänpäivä askarteluja. Poika oli hoidossakin tehnyt isälleen lahjan. Kovasti yritti sitä minulle selostaa alku viikosta, että hoitotäti oli laittanut jotain piiloon. Kun loppuviikosta saatiin yllätys kotiin hoidosta, selvisi mitä poika oli yrittänyt minulle kertoa. Pojan oli vain vähän vaikea ymmärtää, että kotonakin vielä piti lahja piilottaa. :)


Poika totesi meidän tämän syksyn ensimmäisestä  jouluvalosta, että "Joulukuusi". :) Nyt jo kyllä alkanut sanomaan sitä myös jouluvaloksi. :)

Tänä viikonloppuna olisi vielä laulantaa tiedossa isänpäivä-juhlassa. Laulaminen onkin tuntunut viime aikoina taas niin tärkeältä ja omalta jutulta. Jospa oman laulun kautta voisin välittää jotain tärkeää ja todellista. 

Tunnelmallista viikonloppua!








lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä

Viikonloppu taas. Käytiin pojan kanssa ostamassa jo joulukalenterikin.. Jouluisia askartelujakin on jo tehty. Mutta onhan tässä aikaa vielä jouluun. :)




Tällä viikolla olen pitkästä aikaa säveltänytkin. Pidemmän tauon jälkeen kestää aina päästä vauhtiin, mutta tällä kertaa alkuun pääseminen sujui helpommin.





Katson televisiosta kohtuullisen vähän ohjelmia,  mutta eräs sarja on nyt tuntunut tosi kivalta katsoa. Vain elämää. :) Poikakin istui kiltisti minun kanssa melkein koko ohjelman ajan eilen. Erityisesti Juha Tapio on minulle tärkeä laulaja ohjelman taiteilijoista. Olen itsekin usein laulanut hänen kappaleitaan erilaisissa tilaisuuksissa. Niissä on niin  puhuttelevat sanat sekä kauniit melodiat.

Tänään kävin isäni haudalla Pyhäinpäivän kunniaksi. Miten ihana olisikaan, kun hän vielä eläisi. Jos vielä yhdet kahvit juotaisiin yhdessä, yhden kerran edes poika näkisi hänet, edes ihan hetken.. Mutta ikävä kyllä se ei ole mahdollista enää tässä ajassa. Onneksi on toivo iankaikkisuudesta ja taivaan kodista jossa voimme nähdä kerran.




Tänään meillä kävi ystäväperhe kylässä. Heidän lapsensa on meidän pienen ikäinen, joten kovasti täällä leikittiin. Yhdessä ja erikseen. :) Nyt ihana nauttia iltateetä.

Pyhäinpäivän rauhaa!





lauantai 26. lokakuuta 2013

Viikonloppu

Viikot rientävät eteen päin. Pientä flunssaa on ollut meillä, normaalia arkista elämää.




Näin kauniita ruusuja ostettiin pojan kanssa viikonlopun kunniaksi. Kohta aloitan viikonloppusiivot.

Aamupäivällä olin mahatähystyksessä. Ei mikään maailman mukavin toimenpide.. Syömättä piti myös olla pidemmän aikaa, joten tuntui tosi kivalta äsken nauttia vähän herkkuja. Myös päivän ensimmäinen kahvi maistui tosi hyvältä. Välillä osaa arvostaa enmmän pieniä elämän asioita, hyvä niin.



Pojalla on ollut ahkerassa käytössä uudet muumikahvikupit. Takana näkyy pojan pieni askartelu :)




Tänään mennään synttäreille ja saadaan mummi yökylään. 

Rentouttavaa viikonvaihdetta!



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hetkiä

Niin se loma alkaa olla lopuillaan. Monenlaisia muistoja jäi tästäkin lomasta. Yhdessäoloa rakkaan hupulaisen kanssa.  Vaikka pojalla hyvä hoitopaikka onkin, tuntuu haikealta viedä häntä taas hoitoon..



Tänään näimme pojan isopapan, sekä  rakkaan ystäväperheen.  Shoppailtiin vähän eilen ja tänään. Pojalle löytyi jotain pientä hyödyllistä ja vähän vähemmän hyödyllistä. :)




Näin ihana kuusenkoriste löytyi pojalle. Ajatuksena on ollut ostaa hänelle yksi koriste joka jouluksi.
Voi olla, ettei tämä koriste edes päädy kuuseen, vaan ilahduttaa meitä jossain näkyvämmällä paikalla.  :)


Kissa oli yhden yön kodinvahtina,  kun olimme reissussa. Oli ihana tulla kotiin hänen seurakseen. Kissa on meille todella rakas perheenjäsen. 

Uutta viikkoa kohti, töitä, kotoilua, soittamista. 

Kaikkea hyvää alkavaan viikkoon


maanantai 14. lokakuuta 2013

Lomailua

Syysloma tuo  mukavasti luovaa taukoa töihin. Pojan kanssa ollaan kotosalla, eikä mitään ihmeellisiä suunnitelmia ole. Tänään tehtiin pieni retki isompaan kauppaan pojan ja äitini kanssa. Käytiin syömässä ensin ja sitten vähän shoppailtiin. :) Pojalle löytyi jo 2- vuotislahjakin. Olin sitä kyllä jo pidempään harkinnutkin, mutta nyt se on sitten valmiina paketoitavaksi. 




Viikonloppuna meillä kävi rakas ystävä perheineen kylässä. Poika nautti kovasti heidän vierailustaan, kun oli lapsiakin mukana. :) Nyt on ollut niin kauniita päiviä, että  on ollut ihana ulkoilla. 




Löysin viikonloppuna kivan pienen laatikoston askartelutarvikkeille. Se oli oikeasti tarkoitettu ompelutarvikkeille, mutta käy myös tähän tarkoitukseen hyvin. Nyt on nauhat ja teipit kauniisti järjestyksessä. :)






Poika sai tämän päivän kaupparetkeltä unilelun. Olin vähän kahden vaiheilla sen suhteen kaupassa, mutta poika niin suloisesti sitä suukotti, että pakkohan se oli sitten ostaa. 


                                                 Kauniita unia ja tunnelmallista syyslomaa!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Aarrekartta

Viikonloppu on mennyt nopeasti. Poika on potenut flunssaa, joten rauhallisesti ollaan otettu. Viiikkosiivotkin jäivät viime tippaan, mutta sain kun sainkin ne tehtyä tälläkin viikolla.




Mies on touhunnut pihalla uuden projektinsa parissa koko päivän. Meillä on pojan kanssa ollut ilo saada pitää mummia vieraana.



Saatiin ulos uudet kanervatkin, kiitos äitini. Olen kiitollinen, että hän on meidän elämässämme valtavana siunauksena ja asuu meitä lähellä.


Haettiin tänään postista ihana kirjapaketti pojan kanssa. Pojalle tuli todella tunnelmallinen ja salaperäinen kirja, jossa pieni karhu haaveilee valosta. Minulle tuli kirja täynnä joulun tunnelmaa. Olen jouluihminen, tähän aikaan syksyä ja hiljalleen alan laskeutumaan joulua kohti. :)


Oikealla kuvassa näkyy myös "aarrekartta", jonka askartelin eilen. Siinä on koottuna ihania asioita, mitkä tuovat rauhaa ja onnellisuutta.  Askartelu on ihanaa rentoutumista silloin, kun siihen on oikea aika. 

Raikkaita tuulia alkavaan viikkoon!