torstai 16. toukokuuta 2013

Kiitollinen

Kevään viimeinen pianotunti takana. Suunniteltiin uutta ohjelmaa ja vähän soitinkin. :)
Ihanat Chopinin balladit jäävät myös ohjelmistoon. Kesä on ihan lähellä jo!





Töissä riittää vieläkin tekemistä, mutta vähitellen alkaa sielläkin kiireet helpottamaan. Kesälläkin aion sopivissa määrin tehdä töitä ja opiskeluja.Pysyy mieli virkeänä!:)

Olen miettinyt kohta taaksejäänyttä lukukautta, tosi paljon elämää on siihen mahtunut!  Ihania, mielenkiintoisia soittohetkiä, konsertteja, uusia työkuvioita, opiskelua, matkustelua, projekteja. Sekä oman rakkaan pojan kasvun seuramista, huolenpitoa ja rakkautta, rakkautta, rakkautta. Iloa, naurua, väsymystä, puurtamista. Kiitollisuutta ylöspäin!

Tämä blogikin on tuonut uutta inspiraatiota miettiä oman elämän hetkiä. Pieniä pisaroita olen täällä jakanut.



Pojan ensimmäiset lenkkarit:) Eilen laitettiin ensimmäistä kertaa jalkaan, hyvin niillä mentiin pihaa pitkin ja poikin.















Nyt odottelen kesää, kesälomaa.Toivon  hiekkalaatikkoa pojalle, minulle mukavaa tuolia, jossa nauttia kesän tuoksusta, kissalle uudet valjaat, jotta pääsee nuuhkimaan vapautta.






Aina on hyvä odottaa jotain, joka tekee elemästä ihanamman ja kauniimman. Sen lisäksi toivon, että osaan iloita kaikesta, mitä elämässä juuri nyt on. On niin paljon kiitettävää!

Raikkaita päiviä, kesän suloista kauneutta sydämiin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoitte:)