maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ihania säveliä

Joskus huomaan tuijottavani niihin asioihin, mitkä ei ole hyvin. Helposti myös pahoittaa mielensä toisten ihmisten sanomisista tai käytöksestä. Ja sitten kuitenkin tajuaa, kuinka paljon hyvää ja ihanaa on aivan ympärillä. Ymmärtää, ettei voi vaikuttaa kaikkeen itse paljoakaan ja toisaalta täytyy hyväksyä elämän epätäydellisyys. Mutta silti, elämä on kaunis!





 Nopeasti taas aika on kulunut.  Viikonloppuun mahtui monenlaista touhua, mutta koin tärkeäksi myös levon.




Löysin kehyksen yhteen pojan 1- vuotiskuvaan. 
Tykkään keräillä kuviin vähän erilaisia kehyksiä.

Poika oli heti  kiinostunut, kun hänestä laitettiin uusi kuva esille. :)














Tänään olen keskittynyt soittoihin. Ohjemistossa minulla on suosikki kappaleitani, Chopinia.
Ihanaa musiikkia!





Suloisia päiviä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoitte:)