keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kauneinta maailmassa

Arki on lähtenyt taas vauhdilla liikkeelle. Tänään  oli soitonopiskelu päiväni. Aurinko tuo kevättä sydämeen! Ostin pojalle Soivan laulukirjan, hän tykkäsi siitä todella paljon. Kirjassa on 50 vanhaa ja vähän uudempaakin laulua, napista painamalla kuuluu selkeä melodia ja säestys, jonka tahdissa on hyvä laulaa mukana.






Poika osasi itsekin jo vaihtaa kappaleita napista painamalla. :)











Pääsiäislomalla oli ihanan levollista. Aloinkin jo laskeskelemaan, ettei kesälomaankaan ole enää mahdottoman pitkä aika. Toisaalta kuitenkin työt tuovat ihan kivaakin rytmiä tähän lapsiperheen arkeen. Varsinkin kun töitä ei ole minulla, kuin parina päivänä viikossa.



On niin kiva seurata pojan puuhailuja. Koko ajan melkein hän häärää jotain, milloin milläkin leluilla. Pääsiäisenä lahjaksi saatu leikki kahviastiasto oli mieluinen. Tosin yksi osa siitä menee jo miehelle liimaukseen.. :)




Pieni on kauneinta maailmassa!


Omasta soittotunnistani jäi tänään raikas olo. Olen kiitollinen, että minulla on näin ihana ja tärkeä asia, kuin soittaminen. Elämään tulee niin paljon kaunista lisää.




Eräs hyvä ystäväni on kertonut minulle joskus kauniin ajatuksen, jonka oli jostakin lukenut. 

"Elämä on kuin piano, se tarvitsee Mestarin kosketuksen"

Kauniita päiviä !








2 kommenttia:

Kiva, kun kommentoitte:)