lauantai 10. toukokuuta 2014

Äitienpäivää kohti :)

Tänä viikonloppuna on ihana juhlia äitejä ja äitinä olemista. Pikkuinen on tehnyt päiväkodissa minulle pienen paketin, jonka hän mielellään jo antaisi. Paketti on "piilossa" ylhäällä kaapissa. Rakas on välillä siirtänyt pienen tuolin kaapin viereen ja yrittänyt kurkottaa sieltä yllätystä.:) Ihanaa saada jotain rakasta oman pienen tekemää!




Töissä on ollut kovasti kiirettä, vielä on monenlaista projektia tälle loppukeväälle. Mutta pianhan se kesäkin jo on. Tosi nopeasti on lukuvuosi mennyt, vaikka onhan tähänkin vuoteen mahtunut monenlaista. Minulla on  pianoesiintyminenkin vielä ennen lomille jäämistä. Samoin lupauduin laulamaan yhteen tilaisuuteen. Kesäkuun alussa on kollegan kanssa yhteinen konsertti, joten  tekemistä riittää. :)




Viime viikonloppuna oli näin paljon lunta. Tuntui jopa vähän haikealta, että talvi meni niin nopeasti ohi tänä vuonna. Poika ehti vielä tekemään tämän kevään viimeisen lumiukonkin mieheni kanssa. Seuraavana aamuna poika kyselikin lumen sulettua, että "Missä lumiukko on?" "Lumiukko on kadonnut."  Luopuminen tuntuu aikuisestakin usein haikealta. Mutta uutta tulee tilalle, kauniita kesäpäiviä odotellaan. 



Poika sai uuteen sänkyynsä uuden pussilakanan ja tyynyliinan. Kiitos siitä rakkaalle mummille! Heti poika halusi saada uudet lakanat sänkyynsä. :)




Näin herkullinen täytekakku odottaa huomisaamua. :) Suunnitelmissa olisi huomenna mennä myös uimaan kylpylään. Sitä ollaan suunniteltu jo pitkään, mutta odotettu sopivaa hetkeä. 
Paras äitienpäivälahja on saada olla äiti pojalle. Jokaisessa päivässä on niin paljon rakkautta ja kauneutta, kun saa seurata pienen kasvua ja kehitystä. 

Ihanaa ja siunattua äitienpäivää!


2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä kanssasi, että paras äitienpäivälahja on saada olla äiti lapsille!! <3 Sen suurempaa lahjaa ei oikein olekaan. Se vilpitön rakkaus on jotain hienoa. Lapsen kasvun seuraaminen on yhtä ihmeellistä. Seuraa sitä ensimmäistä tai neljättä lastaan. ;) Kun jokainen lapsi on kuitenkin ainutlaatuinen!!

    Siunattua äitienpäivää!!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa äitienpäivää sinullekin! :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoitte:)