perjantai 21. marraskuuta 2014

Tunnelmallisia päiviä

Rakas pikkuinen täytti viime viikonloppuna 3 vuotta. Kyllä hän pitkään synttäreitä odottikin. Tilattiin hänen syntymäpäivilleen muumikakku, kun pieni niin tykkää muumeista. Kakku oli aivan ihana, ei olisi voinut olla suloisempi.






Poika oli toivonut leppäkerttunukkea ja lääkärinlaukkua ja ne hän saikin sunttäriaamuna. :) Kutsuimme lähisukulaisia juhlimaan rakasta ja päivä  sujuikin oikein mukavasti. Poika oli niin onnellinen, kun sukulaiset tulivat katsomaan häntä.




Synttäreitä varten tuli siivottuakin tavallista perusteellisemmin, mikä on tietenkin hyvä asia. Mietinkn, että tehtiin jo vähän joulusiivojakin. :) Olen laittanut jo vähän jouluvaloja tuomaan iloa ja tunnelmaa.  Pojan sänkyyn löysin ihanan viltin Prismasta.





Tällä viikolla käytiin sairaalassa, kun pojan korvat putkitettiin. Pieni oli niin urhea ja kaikki meni hyvin. Rakas sai kunniakirjn sairaalasta sen kunniaksi, kun oli niin reipas potilas. Poika tuntuu itsekin ymmärtävän, että kunniakirja oli kunnianosoitus hänelle ja sitä säilytetään nyt keittiössä kunniapaikalla. Siihen voisi hankkia pienet kehykset.







Työrintamalla tuli vähän selvyyttä asioihin. Alunperin 2- viikon sijasuus jatkuu nyt keväälläkin ja mahdollisesti siitä eteenkin päin. Tämä tuntuu todella johdatukselta. Uudessa työssä  on paljon hyviä
puolia ja on vähän uutta ja erilaistakin. "Vanhat" työkuviot jatkuvat entisellään, kaikki on järjestynyt hyvin. Olen saanut tosi ihanaa, rohkaisevaa palautetta uudessa työpaikassa. Sekin tuntuu tosi mukavalta.





Joulua kohti on hyvä mennä. Soittojen kanssakin kuulostelen uusia tuulia. Ja ennen kaikkea johdatusta. Minulle on tosi tärkeää, että opetustyön lisäksi soitan itsekin. Se on sydämeni asia.


                                                              Ihania, raikkaita päiviä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoitte:)