Tänään oli syksyn ensimmäinen konsertti. Ohjelmassa oli suomalaisten säveltäjien ja Chopinin musiikkia. Mietin tässä, että konsertin jälkeen juodut kahvit konserttipaikalla kruunaavat koko tilaisuuden. Silloin on niin kiva rentoutua, jutella toisten muusikoiden ja kuuntelijoiden kanssa soitetusta ohjelmasta. Niin oli tänäänkin. Äitini ja siskoni olivat myös tulleet konserttiin, se toi myös erityistä juhlan tuntua konserttipäivään.
Konserttiin valmistautuminen on aina prosessi, johon kuuluu monenlaista valmistautumista. Jälkiolo on usein väsynyt, mutta onnellinen. Koko tunteiden kirjo on mukana.
Aiemmin en säästänyt konserttiohjelmia, mutta viime vuosina olen alkanut keräilemään niitä muistoiksi talteen.
Tällä viikolla pikkuinen oli kovin itkuinen, kun tultiin hoidosta kotiin. Itkun lomasta hän yhtäkkiä alkoi sanomaan "Ei mitään hätää, ei mitään hätää". Kahden sanan lauseita pojalla alkaa jo olla paljon, mutta useamman sanan lauseet ovat vielä harvinaisempia. Ehkä siksikin tämä pojan oma lohdutus tuntui niin liikuttavalta. Sitä poika on toistanut muutamia kertoja viikonlopun aikana.
Välillä tuntuu ihmeelliseltä, miten paljon iloa, lohdutusta ja rakkautta oma pieni poika tuo.
Kaikkea hyvää ja rakasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoitte:)