Ilon pilkahduksia

Meidän pikkuinen on oppinut kävelemään. Vielä alkuviikosta laskin, montako askelta kerrallaan  pysytään pystyssä, mutta nyt täällä jo kävellään jopa huoneesta toiseen. Poika on niin tyytyväisen, jopa riehakkaan näköinen kulkiessaan yläkertaa ristiin rastiin. Äitinä oleminen on kyllä siunattua, vierestä saan ihailla ja ihmetellä pientä elämää.  Olen ikuisesti kiitollinen, että saimme ihanan lahjan elämäämme, oikean helmen! 

  Lapsen elämänjano on loputonta, kiinnostavia asioita on koko maailma tulvillaan. Pysähtyä ei malta pitkäksi aikaa kerrallaan.  Luottamusta ja toivoa elämän hyvyyteen ja kauneuteen,  niitä on täynnä pienen sydän. Lapsi on niin ihanan aito, ei tarvitse pitää mitään roolia yllä. Tarvitseeko toisaalta aikuisenkaan? 

 Eilen hain canvas-taulun, joka oli tehty pojan 2- kuukautiskuvasta. Taulu oli Studio Weissin ikkunalla joulun aikana, siellä käytiin muutamaan otteeseen poikaa ihailemassa. :) Ilahduin, kun valokuvaamosta löytyi sopivat kehyksetkin kuvaan! Nyt täytyy vain etsiä kotoa sopiva paikka taululle. Eilen myös ilmeni positiivisia asioita soitonopintoihini liittyen. Töissäkin oli mukava päivä, eräs oppilaani alkaa soittamaan tekemääni sävellystä, jota kukaan minun lisäkseni ei ole vielä soittanut. Omat sävellykset ovat minulle tärkeitä, teen ne aina sydämeni pohjasta saakka.  

Jotkut päivät ilahduttavat erityisesti, oikeastaan jokainen päivä omalla tavallaan. Pienistä asioista koostuu hyvä mieli. Lapsen uskosta.