tiistai 5. helmikuuta 2013

Pieniä ihmeitä

Viikot menevät nopeasti, kevättä kohden! Viikonloppuna näin rakkaita ihmisiä ja olin soittamassa konsertissa. Konserttiin valmistautumiseen kuuluu monia vaiheita, mutta erityinen tunnelma on silti aina juuri konserttipäivänä. Tietyt hyväksi kokemani asiat auttavat pääsemään oikeanlaiseen vireeseen. Silti jokainen konserttitilanne on aina oma ainutlaatuinen kokemuksensa.

Koen rikkautena sen, että pääsen soittamaan erilaisiin tapahtumiin ja konsertteihin. Vaikka suurin osa soitosta on omaa harjoittelua, on minulle tärkeää se, että voin jakaa myös muille musiikin kauneutta.
Konsertin jälkeen on ihana mennä rentoutumaan kotiin. Kun on tehnyt parhaansa ja elänyt konsertin sydämestään, on takki niin sanotusti tyhjä ja saa ollakin. :)


Elämäni tärkeimmät ihmiset odottivat taas sunnuntaina kotona minua konsertin jälkeen, olen niin kiitollinen omasta perheeatä!






Pieniä ihmeitä sataa joka päivä pikkuisen kanssa. Uusia taitoja tulee ja tuntuu, että poika ymmärtää jo niin paljon.  Ihanimpia hetkiä on, kun poika tulee antamaan halauksen tai nuuhkauksen.




Eilen löysin ihanat kehykset pojan 2 kuukautiskuviin. Nopeasti on aika mennyt, vuosi jo kulunut näistä suloisista kuvista, jotka valokuvaamossa otettiin ristiäispäivänä. 



Nyt  vielä pieni  iltasoitto ennen nukkumaan menoa. Rauhaisaa viikkoa!


2 kommenttia:

Kiva, kun kommentoitte:)